Siilinjärven lukiossa on aloittanut tänäsyksynä pesäpallon, jalkapallon jne. lisäksi myös golf - Akatemia
Tarinagolfi käynnisti golfin urheiluakatemiatoiminnan Pohjois-Savon Urheiluakatemia hankkeen alaisuudessa.
Golf - akatemia antaa lisää harjoittelumahdollisuuksia lahjakkaille nuorille golfareille. Siilinjärven Lukion yhteyteen perustetun akatemian valmentajana toimii PGA PRO Janne Eskola. Pääsääntöisesti Siilinjärven Lukion, Talvitarinan, sekä Yara-hallin tiloissa voi kehittää taitojansa kolmena aamuna viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. Harjoituskertoja lukuvuoden aikana kertyy n. 90. Ryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä Siilinjärven Pesiksen kanssa ja esimerkiksi fysiikkaharjoitukset tehdään samassa ryhmässä pesisakatemian valmentajan Ilmo Litmasen vetämänä.
Akatemiaurheilijoiksi valitaan menestyneimmät urheilijat. Valintaan vaikuttavat koulumenestys ja urheilusaavutukset. Ryhmään valitaan niin tyttöjä kuin poikia lukion kaikilta vuosikurssilta sekä ammatillisesta koulutuksesta.
Suoritus opintoihin
Lukiolaiset saavat harjoittelustaan suorituksen opintoihinsa eli golfvalmennus on heille oma kurssinsa. Valmennukseen sisältyy myös muun muassa ensiaputaitojen perusteet, tietoa urheiluvammoista sekä valmennusopista. Myös Pohjois-Savon Urheiluakatemian järjestämille kursseille, kuten esimerkiksi ravintoluennoille, on golfareilla mahdollisuus osallistua. Lisäksi lukion koeviikkojen aikana pidetään harjoittelussa lepoviikkoa, jotta oppilailla on mahdollisuus paneutua opiskeluihin ja kokeisiin.
Golfryhmän lähitulevaisuuden tavoitteena on vakiinnuttaa toiminta pysyväksi ja viedä savolaista huippugolfia eteenpäin. Ryhmän toiminnan on tarkoitus olla tavoitteellista, määrätietoista, ammattimaista, systemaattista ja hauskaa myös jatkossa.
Harjoitustilat:

Talvitarinassa voi harjoitella erityisesti puttia ja lähipeliä.

Yara- areenassa voi lyödä jopa 70m pitchejä.