Tarinat

 

Tällä sivulla kerromme tarinoita kauden tapahtumista.

GOLFKAUSI 2011:

Omppu-, birdie- ja eaglepuut ja Mukavin tarinalainen pelikaveri


Omppu-, birdie- ja eaglepuiden oksille oli jälleen pelikauden aikana tullut mukavasti suorituksia ja palkinnot jaettiin päättäjäiskisan yhteydessä. Omppuja oli kesän aikana eniten kerännyt Arja Soramäki. Kilpailuissa eniten birdieitä, peräti kuusi, oli tehnyt Sari Kantosalo. Maarit Voss ja Sirkka-Liisa Ylisiurua olivat mukavasti kakkospaikalla, kahdella birdiellä. Eagleja eivät ladyt tänä kesänä tehneet, mutta tarinalaisilta herroilta tämä onnistui peräti 24 kertaa. Eniten, eli neljä eaglea upotti kuppiin Tuomas Vaara, vastaavasti Ville Kesti ja Lauri Ruuska tekivät kaksi eaglea.

Mukavin pelikaveri –äänestykseen tuli ehdotuksia hyvin tasaisesti, mikä onkin oikein hyvä asia. Mitä useampi tarinalainen pelikaveri on mukava, sitä miellyttävämmässä seurassa saamme nauttia rakkaasta lajistamme. Tänä kesänä mukavin pelikaveri siis arvottiin eniten ääniä saaneiden kesken. Naisista mukavimmaksi pelikaveriksi kaudella 2011 valittiin Sonja Hälikkä.  Perusteluissa mainittiin mm., että Sonja ”kannustaa ja on yhtä hymyä koko kierroksen ajan”. Miehistä kunnian sai Samu Sinisalo. Hänen kerrottiin mm. ”olevan aina hyvällä tuulella”.

Syksyn viimeisistä tarinalaisista kierroksista nauttien
Minna

Pelimatka 3.9.2011


Herätyskellot oli laitettu soimaan aikaisin aamulla. 19 leidigolfaria olivat valmiina pelimatkalle klo 7 Tarinan parkkipaikalla. Petterin Bussit kuljetti naiset Katinkullan golfkentälle Sotkamoon. Muutaman tunnin matkan jälkeen osa porukasta nautti maukkaan ja runsaan aamiaisen, kun taas toiset suuntasivat harjoitusalueelle.

Peli- ja tutustumismatkaa oli suunniteltu yhdessä Katinkullan naisten kanssa. Paikalliset leidit vastasivat päivän ohjelmasta. Meidät oli jaettu kolmen hengen ryhmiin ja jokaisessa ryhmässä oli mukana paikallinen leidi. Tämä oli hieno juttu. Oli mukava pelata, kun ryhmässä oli mukana kentän tunteva henkilö. Lisäksi oli hyvää aikaa vaihtaa ajatuksia naisten toiminnasta.

Aamu oli hieman pilvinen ja viileä, mutta sää muuttui sääennusteen mukaan puolenpäivän aikaan - aurinko paistoi ja oli hieno syyspäivä. Jokainen pelaaja sai lähtöpaikalla pinkkejä tiitikkuja, pelinaisten pelimerkin ja energiapatukan. Jokaiselle ryhmälle annettiin mukaan yksi pinkkipallo. Jokainen pelasi henkilökohtaista peliä ja lisäksi pelasimme joukkeupelinä pinkkipalloa. Neljä ryhmää sai pinkin pallon viimeiseen koloon asti :)

Kierroksen jälkeen meille oli varattu kentän läheisyydestä ruokailu- ja saunatila Hiekkahovi. Muutamat pelaajat nauttivat saunan lempeistä löylyistä ja virkistävästä uinnista. Kaikille maistui ruoka pelikierroksen jälkeen. Kahvien jälkeen jaettiin muutamia palkintoja ja kiittelimme molemmin puolin mukavasta pelipäivästä. Iloisin mielin ja himpun verran väsyneinä palasimme kotiin.

Maiju ja Merja R


Syöpäsäätiö kiittää kaikkia Roosagolfissa mukana olleita hyväntekijöitä!


"Ensimmäinen Roosagolf sai innostuneen vastaanoton. Roosagolfiin osallistui yhteensä 50 eri golfklubia ympäri Suomen, ja kokonaistuotoksi laskettiin noin 9500 euroa. Klubien keskilahjoitussumma oli 157,50 euroa. Keräysvaroilla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta ja syöpäneuvontaa sairastuneille ja heidän läheisilleen.

Kaikkien golfklubien panos oli erittäin tärkeä, sillä kuten sanotaan: pienistä puroista kasvaa iso virta. Haluamme kuitenkin antaa vielä erityiskiitoksen eniten varoja keränneille klubeille, eli tässä Roosagolfin kolmen kärki:
1. Kymen Golf: 550 euroa
2. Aulangon Golfklubi: 532 euroa
3. Pickala Golf Club: 470,70 euroa

Roosa nauha- tiimi, Syöpäsäätiö"

Tarinan nais- ja klubitoimikunta osallistui Roosagolfiin järjestämällä arpajaiset, kun vietimme Naisten Sunnuntaita 19.6. Arpajaisten tuotto lahjoitettiin keräykseen.

Naisten peli-ilta 17.8.2011


Illat pimenevät ja viilenevät elokuussa. Keskiviikko oli harmaa ja vähäistä tihkusadetta oli ilmassa. Onneksi runsasta sadetta ei tullut ja saimme pelata 10 väylää kastumatta.

Illan pelimuotona oli rajoitettu mailamäärä. Jokainen sai ottaa mukaan 2 mailaa ja putterin. Leidit olivat valinneet mukaansa jonkin puumailan tai hybridin ja yhden rautamailan. Rauta 7 ja puu vitonen olivat suosituimmat valinnat. Peli sujui hyvin, kun ei tarvinnut miettiä, millä mailalla suorittaisi seuraavan lyönnin. Näillä mennään, mitä on mukaan valittu. Tuumasimme, että kenties pitäisi pelata silloin tällöin vain muutamalla mailalla. Tämä oli mukava pelikokemus.

Kierroksen jälkeen maistui pieni suolainen iltapala rantasaunalla. Illan paras tulos oli 50 lyöntiä kymmeneltä väylältä. Peli-iltaan osallistui 21 seuran naista. Kesän peli-illat on nyt pelattu. Kiitos kaikille mukavista hetkistä!

Maiju

Heinäkuun peli-ilta 13.7.2011


Peli-iltojen järjestäjillä on mielenkiintoisia hetkiä ennenkuin pääsemme pelaamaan yhdessä. Saammeko riittävästi leidejä mukaan, millainen on päivän sää, tuleeko viime hetken peruutuksia? Monta asiaa pitää onnistua, että meillä on kiva peli-ilta.

Heinäkuun peli-illan kanssa koimme vaihteeksi monenlaisia hetkiä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Iltapäivällä aurinko paistoi ja pelikeli oli mainio. 15 leidiä osallistui peli-iltaan.

Pelimuotona oli greensome, jossa molemmat suorittivat avauslyönnit. Sen jälkeen jatkettiin toisella valitulla pallolla vuorotellen lyöden reikään asti. Pareille oli laskettu joukkuetasoitus ja pelasimme pistebogeykierroksen.

Kierroksen jälkeen suuntasimme rantasaunalle,  jossa marjapiirakka maistui kaffen tai teen kanssa. Laskimme pisteitä ja vertailimme tuloskortteja. Hyvin tasaista oli kaikkien parien kesken. Kiitos kaikille osallistujille!

Maiju
 

Naisten Sunnuntai "Daily Sports for Ladies"

Tarinassa Naisten sunnuntaita vietettiin teemalla "Roosagolf rakkaudesta naisiin". Kilpailu pelattiin yhteislähtönä 39 naispelaajan voimin. Sää oli mukavan pilvipoutainen ja pelit sujuivat lupsakasti.
Väyläkioskilla nautittiin naistoimikunnan tarjoama "tuulihattu" ja juoma. Kierroksen jälkeen syötiin klubilla Peten tarjoama maittava keittolounas.
Kisakierroksen jälkeen pääsimme nauttimaan yhdessäolosta koko porukalla klubin takaterassilla. Saimme vinkkejä mm.hiusten hyvinvointiin ja silmien suojaamiseen kesän aikana. Esittelyssä oli myös aivan ihania hopeakoruja.
Naisten sunnuntain teemaan liittyen järjestimme arpajaiset, jonka tuotto meni lyhentämättömänä Roosa-nauha kampanjaan.
Kilpailun voitti nuori lahjakkuus Sofia Siivola, toiseksi Anna-Liisa Niskanen ja kolmanneksi Anneli Hiltunen. Palkinnoksi kolmelle parhaalle lahjakortit Peten kauppaan.
Kisapäivä oli valtavan mukava. Tervetuloa joukolla mukaan myös ensi kesänä.

Ladykapteeni
Merja Pentikäinen

Naisten peli-ilta 15.6.2011

Tämän kesän ensimmäinen naisten peli-ilta pelattiin kesäkuun puolessa välissä. 19 rohkeaa ja iloista naista lähtivät kiertämään Uutta Tarinaa. Onneksi sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa ja saimme pelata mukavassa kelissä.

Pelimuotonahan oli norjalainen, jossa jokaisella väylällä yksi lyönti piti korvata heittämällä golfpalloa. Jos ei tehnyt heittoa, niin tuloskorttiin merkittiin yksi rangaistuslyönti. Golfpallon heittäminen ei ollutkaan helppoa, vaan osoittautui vaikeaksi. Norjalainen pelimuoto kylläkin rohkaisi naisia kokeilemaan erilaisia mailavaihtoehtoja, esimerkkinä driverin valitseminen aloitukseen väylällä 14, hiekkabunkkerit eivät hirvittäneet.

Kierroksen jälkeen kokoonnuttiin saunalle nauttimaan kahvia, teetä ja maukasta inkivääriomenatorttua kermavaahdolla. Naureskellen muisteltiin erilaisia pallonheittotyylejä ja tuloksia. Ainakin yksi birdie tuli heittämällä golfpallo kuppiin forelta. YES!

Merja ja Päivi


Tarinan naiset avasivat golfkauden UP Golfissa

Tarinan naiset olivat saaneet kutsun saapua tutustumaan UP Golf-liikkeen kauden 2011 golfmallistoon Puijonkatu 26:een. Aurinkoisena lauantaina 21.5. kauppias Pasi toivotteli Tarinan Ladyt tervetulleiksi ja me tutustuimme uuteen golfvälinemallistoon ja sovitimme mm.Cutter&Buckin uutta Annika-mallistoa, jonka suunnittelussa on  ruotsalaistähti Annika Sörenstam ollut mukana. UP Golfissa on myös myynnissä Suomessa nyt ensimmäistä kautta italialainen Duca Del Cosma-golfkenkämallisto. Pasi ja apupoika Jupe opastivat meitä mailojen, kenkien, grippien ja muiden tarvikkeiden valinnassa ammattitaitoisesti. Ja me teimme ostoksia ja nautimme tarjottavista ja vaihdoimme talven golfkuulumisia rusketusrajoja vertaillen iloisessa tunnelmassa. Kiitoksia Pasille iltapäivästä, tavataanhan taas ensi keväänä.

Satu

Naisten kauden avaus 4.5.2011

Intersport Megastore kutsui seuran naiset kauden avaustilaisuuteen. Paikanpäällä oli runsas joukko tapaamassa pelikavereita ja tutustumassa golf-uutuuksiin. Tilaisuuden aluksi Minna kertoi naisten kauden toiminnasta ja innosti osallistumaan tuleviin tapahtumiin.

Uusi kausi, uudet välineet ja uudet vaatteet – jotain uutta olisi kiva saada. Jokaisella oli erilaisia tarpeita ja moni teki tarpeellisia hankintoja. Useat sovittivat kauniita ja värikkäitä vaatteita. Toisille kengät ja pallot olivat ostoslistalla. Intersport Megastoresta löytyy paljon tarpeellisia urheiluvälineitä.

Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi teki kehonkoostumusmittauksia illan aikana. Oli mielenkiintoista saada raportti kehon koostumuksesta ja iästä. Kalenterin mukainen ikä ja kehon ikä ovat kaksi eri asiaa :) Meillä oli myös mahdollisuus teettää yksilölliset pohjalliset analyysin jälkeen.

Tarjolla oli pientä purtavaa ja virkistävää juomaa. Illan päätteeksi jokainen sai mukaansa käytännöllisen ja tarpeellisen lahjan. Lahjapussista löytyivät pyyhe, griinihaarukka ja merkkausnasta, joille on käyttöä joka kierroksella!

Maiju

Talvi/kevät 2011

Golfvuoden aloitimme naisten perinteisellä avaustilaisuudella tammikuussa TalviTarinassa. Tilaisuudessa tutustuimme paikan harjoitusmahdollisuuksiin ja Janne antoi treenivinkkejä. Samalla sovimme naisten treeniryhmien harjoitusajat. Kuusi viikkoa harjoittelimme pienryhmissä, jolloin erilaiset apuvälineet ja harjoitukset tulivat tutuiksi. Harjoitukset olivat monipuolisia ja mielenkiintoisia! Treeniryhmiä veti seuran pro Janne Eskola.

Helmikuussa järjestimme ensimmäisen kerran avoimet ovet kaikille jäsenille TalviTarinassa. Lauantai-iltapäivän aikana oli mahdollisuus tutustua TalviTarinan harjoitusmahdollisuuksiin. Paikanpäällä oli toimikuntien jäseniä, seuran pro Janne Eskola, Pete KauppaTarinasta varuste- ja välineuutuuksin kanssa. Herkullista pullaa virkitysjuomien kera tarjoili uusi ravintoloitsijamme Kimberly Hobbes ja Paavo Parviainen antoi liikuntavinkkejä golfareille kuntosalin puolella.

Maaliskuussa järjestimme ulkoilu- ja hiihtopäivän Tarinassa. Kentän läheisyydessä olevat hiihtoladut houkuttelivat hiihtäjiä. Klubin pihapiirissä laskettiin pulkalla ja rakennettiin lumiukkoa. Klubilla oli mahdollisuus nauttia päiväkahvit tai syödä maukasta keittoa. Makkaranpaistajille oli oma nuotio.

Huhtikuun loppuun asti liikuimme Anniinan ohjauksessa viikoittain TalviTarinan kuntosalilla. Kehonhallintaa, liikkuvuutta ja lihaksia on yritetty parantaa monien erilaisten liikkeiden avulla. Välillä on nauraen tehty ohjattuja liikkeitä ja lopulta todettu haastavatkin liikkeet erinomaisiksi. Jokaisen tunnin jälkeen hiki on pyyhitty otsalta ja on ollut hyvä olo!

Menossa mukana Maiju

 

GOLFKAUSI 2010:

 

Syksy 2010

Syyskuun lopulla alkoi kiertoharjoittelu naisille TalviTarinan kuntosalilla. Pari kuukautta olemme liikkuneet yhdessä Reetan ohjauksessa. Hiki on saatu otsalle monien erilaisten liikkeiden avulla. Uusia kuntoiluvälineitä kahvakuulia olemme käyttäneet harjoittelussa mukana. Reetan vauvanodotus on niin pitkällä, että saamme uuden ohjaajan Anniinan. Jatkamme harjoittelua keskiviikkoisin.

Kahvakuulassa kiinni Maiju

 

Palkintojenjako 26.9.2010

Päättäjäiskisan yhteydessä jaettiin palkintoja. Palkintoja saivat birdie-, eagle- ja omppupuiden suoritukset, mukavimmat pelikaverit palkittiin ja pelaa omaa parasta peliä väylittäin seurantaan osallistuneiden kesken arvottiin palkinto. Kauden toiminta on saatu päätökseen. Toimikunta käy syksyn kokouksessaan palautekeskustelun kauden toiminnasta ja teemme suunnitelman ensi kaudelle. Syksyn aikana voi osallistua naisten kuntopiiriin TalviTarinassa. Talven aikana tapahtuvasta toiminnasta tulemme tiedottamaan netissä naisten sivuilla tapahtumakalenteri ja kutsut sivulla.

Maiju

 

Elokuun peli-ilta 18.8.2010

Tämän kesän viimeisenä peli-iltana elokuussa saimme vielä nauttia mukavan kesäisestä ilmasta. Pelimuotona oli tällä kertaa puttikierros, ts. pelikorttiin merkittiin vain putit. Kiersimme Vanhan Tarinan10 väylää. Taktikointi oli tärkeää, sillä aina ei lähestymislyöntiä kannattanut lyödä suoraan griinille. Griinin eteen sijoitettu pallo oli usein paljon otollisempi puttien määrän vähyyden kannalta. Parhaimmat tulokset olivat 10 väylän osalta 15 ja 16 puttia. Erinomaista!


Rantasaunalla meille oli tarjolla jumalaisen ihania ohukaisia, jotka saivat veden kielelle ihan kaikilta. Mietimme kovasti miten letuista oli saatu niin uskomattoman hyviä ja Marjutin ja Anun suosiollisella avustuksella voimme näin syysiltojen pimetessä nauttia näistä ihanuuksista myös kotona. Saimme nimittäin Ladyjen käyttöön oheisen reseptin. Kiitämme kauniisti!


Oikein ihanaa syksyä kaikille!
Minna H.


Anun juusto-ohukaiset
Tee paksuhko lettutaikina (0,5 l )
lisää siihen sulatettua voita 250 g
ja raastettua juustoa 200 g (juusto maun mukaan, parasta Gruyere-juusto tai Musta Leima-emmental.)

Paista runsaassa rasvassa paksuja ohukaisia (blini-pannu on hyvä.)
Paistetun lämpimän ohukaisen päälle valutetaan vaahterasiirappia tai vaaleaa siirappia ja syödään lämpimänä.


Loru-Koru 8.8.2010

Sunnuntai oli helteinen ja kuuma, kun pelasimme kesän kolmannen naisten kisan. Kisaan osallistui kolmetoista naista. Naistoimikunta ajatteli, että lämmin sää ja pitkäkestoinen suoritus vaativat mukaan täsmäaseen. Kaikille osallistujille annettiin evääksi kierrokselle pullo Flow-urheilujuomaa.

Pallo lensi hyvin ja jokaiselle kertyi mukavasti pisteitä. Kisassa oli kaksi erikoiskilpailua. Väylällä 2 lähimmäksi lippua löi Heli Orsjoki. Väylällä 12 lähimmäksi lippua toisella lyönnillä pääsi Aija Finne.

Kisakierroksen jälkeen nautimme buffetlounaan klubilla. Kun jälkiruoka kahvit ja jäätelöt oli nautittu, oli aika jakaa palkinnot. Kolme parasta pelaajaa palkittiin Loru-Korun upeilla ja kauniilla hopeakoruilla. Oli kiva, että saimme kisan järjestettyä tänä kesänä!

Kisassa mukana flow-tilassa
Maiju

 

Naistenviikon golf 21.7.2010

Sanotaan, että naistenviikolla sataa aina. Se piti paikkansa keskiviikkona iltapäivällä. Onneksi sade oli vähäinen ja lyhytaikainen. Tummat pilvet kiersivät koko ajan kentällä, mutta kisa pelattiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.

Naistenviikon joukkuekisaan lähti mukaan 15 kahden hengen joukkuetta. Pelimuotona oli scramble, jota tehtiin tutuksi edellisellä viikolla. Oli mielenkiintoista kuulla, miten yhteispeli toimi. Onneksi kaikki kertoivat hyvistä ja huonoista suorituksista iloisesti hymyillen ja mukavaa oli ollut.

Kierroksen päätteeksi kokoonnuttiin klubin takaterassille. Naistoimikunta tarjosi osallistujille mansikkakakkua ja kahvit. Iloinen juttelu kuului terassilla, kun viimeinenkin joukkue saapui nauttimaan mansikkakakkua. Tuloksia oli odotettu ja päästiin palkitsemaan parhaat suoritukset. Yhteispelillä oli tehty erinomaisia tuloksia. Kisassa palkittiin kolme parasta joukkuetta.

”Maiju Merkkari”


Naisten peli-ilta 14.7.2010

Heinäkuun helteet hellivät meitä kesän toisena peli-iltana. Mukana olleet kymmenen ladya saivat kiertää Vanhan Tarinan vähintäänkin lämpöissä tunnelmissa. Pelimuotona oli paripelinä pelattava scramble. Molemmat löivät normaalin aloituslyönnin, minkä jälkeen yhteisellä päätöksellä valittiin kummalta pallolta jatketaan. Tämän pallon paikka merkattiin ja kyseisen pallon lyöjä jatkoi normaalisti seuraavalla lyönnillä. Tämän jälkeen pelikaverin pallo dropattiin merkin viereen ja hän jatkoi peliään tästä paikasta. Taas valittiin yhdessä parempi jatkopaikka jne. ja näin jatkettiin kierroksen loppuun.

Kierroksen jälkeen suunnistimme viihtyisälle rantasaunalle, jossa saimme nauttia erinomaista kesäistä marjapiirasta vaniljakastikkeen kera. Kaikki parit olivat pelanneet loistavan kierroksen. Pelimuodon viehättävyys piileekin yhteistyön voimassa. Jos oma lyönti ei ollut ihan sieltä parhaasta päästä, oli pelikaverin lyönti usein melkoinen nappisuoritus ja päinvastoin. Aurinkoinen kierros ja vielä aurinkoisempi mieli!

Lämpimästi tervetuloa kaikki ladyt elokuun peli-illan puttikierrokselle!
Minna H.


Naisten peli-ilta ”sokea ysi” 16.6.2010

Naisten ensimmäisessä peli-illassa sää oli aurinkoinen. Pelaamaan lähti 16 naista iloisella mielellä. Pelimuotona oli ”sokea ysi” ja pelattiin Uutta Tarinaa. Pelin jälkeen ilmoitettiin, miltä 9 reiältä laskettiin pistebogeytulos. Paras tulos oli 19. Pelin jälkeen kokoonnuttiin rantasaunalle nauttimaan kahvi/teetä ja klubiemännän maittavaa piirakkaa. Tunnelma oli mukava. Odotamme innolla heinäkuun peli-iltaa, jolloin pelataan paripelinä scramble.

Iloisin kesäterveisin
Ladykapteeni Merja

 

Naisten viikonloppu 5.-6.6.2010 Tarinassa

Sunnuntai 6.6. valkeni kylmänä ja tuulisena, kuitenkin aurinkoisena. Tarinaan kokoontui 58 innokasta naisgolfaria pelaamaan Daily Sports for Ladies –kilpailua ja Gloria Lady Cup –aluekarsintakisaa.

Tänä vuonna kentällä puhkesi kukkaan paljon erilaisia kukkasia. Vaikka sää ei oikein suosinut kukkateemaa, olivat naiset taas stailanneet itseään teeman mukaisesti. Kentällä näkyi erilaisia kukallisia vaatteita, upeita hattuja sekä kaula-, kenkä- ja hiuskoruja. Taiteellisuus näkyi myös erään naigolfarin itse maalaamissa housuissa ja lippiksessä. Tämä Helena Heikkilän asu palkittiin palloilla, joihin naistoimikunta oli painattanut kukkia ja pussillisella ympäristöystävällisiä tiitikkuja.

Lauantain ja sunnuntain ajan Aki Kuivaniemi oli pallonpainokoneensa kanssa Tarinassa. Useat painattivat yksilöllisiä kuvia ja tekstejä palloihin. Samalla oli mahdollisuus tutustua ympäristöystävällisiin palloihin ja tiitikkuihin.

Väyläkioskilla nautimme teeman mukaisen maukkaan ”kukkaleivän” ja raikkaan juoman, jotka naistoimikunta tarjosi kisaan osallistujille. Kierroksen jälkeen söimme klubilla Peten tarjoaman lämpimän keittolounaan.

Kilpailun molempien sarjojen kolme parasta saivat palkinnoksi Daily Sports vaatteita ja asusteita. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvottiin yllätyspalkintoja. Myös kaikkein ahkerimmin pelanneita (siis eniten lyöntejä) naistoimikunta halusi kannustaa Jannen oppituntilahjakortilla.

Kisapäivä oli mukava ja lämminhenkinen! Ja taas oli ilo tutustua uusiin, mukaviin pelikavereihin!

;) Päivi ja Tuija

Naisten kauden avaustilaisuus Tapiolassa

Naisten kauden avajaisia vietettiin miellyttävissä merkeissä Tapiola-ryhmän uudessa Puutarhakadun toimitalossa Kuopiossa .Koolla oli ennätyksellisen runsaasti naisgolffareita.  Kesäisen kauniina iltana paikalla oli nimittäin vajaa 70 ladya.


Tapiola-ryhmän Kuopion paikallisjohtaja Juha Korhonen kertoi meille lyhyesti vakuutus-maailman kuulumisia sekä esitteli meille Puutarhakadun historiaa ja uusia upeita toimitiloja.  Puheenjohtajamme Maijun johdolla kävimme läpi naisten toimintaa kaudella 2010. Mukavan illan päätteeksi  Pro Janne vei ajatuksemme golfin peruselementtien äärelle.


Muistakaamme, että neljän tunnin kierroksesta n. 0,5 tuntia on varsinaista peliä, loput 3,5 tuntia on mukavaa seurustelua, liikuntaa ja ihanasta luonnosta nauttimista.  Vielä tärkeämpää on muistaa, että 10 % pelistämme on parasta A-luokkaa ts. päiviä, jolloin kaikki onnistuu, 80% on B-luokkaa, jolloin lyönti välillä onnistuu välillä ei sekä 10 % C-luokkaa, jolloin mikään ei vain toimi. Kun meille sattuu se B-päivä tai jopa C:n rajamailla liikkuva pelikierros, iloitkaamme ja kannustakaamme pelikaveriamme, jolla sattuu olemaan se A-päivä. Itsellekin tulee hyvä mieli ja pelikierroksesta tulee kaikille kokonaisuudessaan mukava. Kyllä se A-kierroskin sattuu omalle kohdalle.


Mukavia pelikierroksia kaikille
Minna H.

 

Tarinan naiset avasivat golfkauden UP Golfissa

Tarinan naiset olivat saaneet kutsun saapua tutustumaan uuden UP Golf –liikkeen golfvälinemallistoon sekä Cutter&Buck –vaatemallistoon. Vaikka ulkona oli kylmä ja vettä satoi, vietettiin lauantaina 8.5. erittäin lämminhenkinen golfkauden varaslähtöavaus Puijonkatu 26:ssa. Kauppias Pasi toivotteli Tarinan Ladyt tervetulleiksi ja jakoi yllätyksenä kaikille erittäin tarpeellisen lahjan golfiin liittyen. Cutter&Buck –edustaja Pasi kertoi naisten Annika-vaatemallistosta, jonka suunnittelussa on ruotsalaistähti Annika Sörenstam ollut mukana. Cutter&Buck vaatemallistoa saa Kuopiosta ainoastaan UP Golfista. Molemmat Pasit opastivat meitä mailojen, kenkien, grippien ja muiden tarvikkeiden valinnassa ammattitaitoisesti. Ja me teimme ostoksia ja nautimme tarjottavista ja vaihdoimme talven golfkuulumisia rusketusrajoja vertaillen iloisessa tunnelmassa. Kiitoksia Pasille iltapäivästä, pinkit pallot saavat kyytiä golfkentällä!

Satu

 

Talvi/kevät 2010

Tammikuun puolivälissä järjestimme naisille ensimmäisen kauden avaustilaisuuden. Tilaisuudessa tutustuttiin TalviTarinan harjoitusmahdollisuuksiin - Janne antoi vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun, Pete opasti simulaattorin käytössä ja Reetta opasti laitteiden käytössä kuntosalin puolella. Tammikuussa aloitimme naisten treeniklubit. Seuran pron Janne Eskolan johdolla harjoittelimme pienryhmissä viisi viikkoa TalviTarinassa. Uudistetun kuntosalin puolella olemme hikoilleet Reetan ohjauksessa huhtikuun loppuun asti. Iso kiitos Jannelle ja Reetalle erinomaisista harjoituksista.

Treeneissä mukana Maiju